Pennut syntyneet 7.7.2022

Tervetuloa kivenkulman kennelin kotisivuille!

Kivenkulman kennel sijaitsee Hämeenlinnan Iittalassa.

Tavoitteemme on kasvattaa terveitä, rodunomaisia ja hyväluonteisia pentuja pienimuotoisesti.

Punainen irlanninsetteri Bambi muutti perheeseemme 2006, 2-vuotiaana eli "vähän käytettynä", puolisoni toivomuksesta. Emännälle hankittiin kaveriksi 2008 gordoninsetteri Gini.

Vuonna 2012 hankittiin perheeseen yksi uusi punainen irlanninsetteri, Elli.

Bambilla teetettiin yksi pentue ja tästä kasvoi mielenkiinto jalostustyötä kohtaan. Molemmat punaiset setterit pienen ajan sisällä menetettyämme halusimme vielä säilyttää molemmat rodut kotona, joten hankimme puolivuotiaan Tintin Ginille kaveriksi, Tintti muutti meille uuteen kotiinsa pääsiäisenä 2014.

Vuonna 2017 keväällä Tintille syntyi ensimmäinen pentue, josta meille kotiin jäi Mimmi.

Mimmille syntyi ensimmäinen pentue kesällä 2020, josta tyttärellemme muutti Maikki.

Meillä pennut syntyvät omassa makuuhuoneessaan eli meillä ei ole erillisiä kenneltiloja.

Pennut sosiaalistuvat toisiin koiriin ja perheen arkeen, mutta niillä on oma rauhallinen tilansa.

Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina, rekisteröitynä Suomen Kennelliittoon ja madotettuina. Kauppasopimus noudattaa Suomen Kennelliiton ohjeita.

Pentuja voi varata, mutta mielellämme tapaamme ostajaehdokkaan henkilökohtaisesti, jos mahdollista, ennen myyntipäätöksen tekemistä.

Terveisin,

Marja ja Jukka Kortesniemi


Uutiset

Pennut syntyneet 7.7.2022 (11.07.2022)
Torstaina 7.7. kenneliimme syntyi pentuja yhdistelmästä Mimmi (Kivenkulman Athene) x Lí (Fansett Christian Dior). Pentuja syntyi 6 poikaa sekä 5 tyttöä. Osa pennuista..

Pentuja heinäkuussa 2022 (22.05.2022)
Mimmi (Kivenkulman Athene, s. 4.4.17) on astutettu Lí'llä (Fansett Christian Dior s. 26.3.19) toukokuussa ja pentuja odotetaan syntyväksi heinäkuun alkupuolella..

Pennut syntyneet 11.7.2021 (16.07.2021)
Tintin (Karhutarhan Tina Turner) ja Aslanin (Forfarian Kicks Up A Storm) pennut syntyivät sunnuntaina 11.7. Pennut voivat hyvin. Pentuja syntyi 4 urosta ja 4 narttua..

13.06.2021  Pentuja tulossa heinäkuussa 2021
18.08.2020  Pennut ovat syntyneet!
15.07.2020  Mimmi on ultrattu tiineeksi