Tervetuloa kivenkulman kenneliin

Uusin tulokkaamme Salli eli Kivenkulman Finite Incantatem 2kk ikäisenä

Kivenkulman kennel sijaitsee Hämeenlinnan Iittalassa.

Tavoitteemme on kasvattaa terveitä, rodunomaisia ja hyväluonteisia pentuja pienimuotoisesti.

Punainen irlanninsetteri Bambi muutti perheeseemme 2006, 2-vuotiaana eli "vähän käytettynä", puolisoni toivomuksesta. Emännälle hankittiin kaveriksi 2008 gordoninsetteri Gini.

Vuonna 2012 hankittiin perheeseen yksi uusi punainen irlanninsetteri, Elli.

Bambilla teetettiin yksi pentue ja tästä kasvoi mielenkiinto jalostustyötä kohtaan. Molemmat punaiset setterit pienen ajan sisällä menetettyämme halusimme vielä säilyttää molemmat rodut kotona, joten hankimme puolivuotiaan Tintin Ginille kaveriksi, Tintti muutti meille uuteen kotiinsa pääsiäisenä 2014.

Vuonna 2017 keväällä Tintille syntyi ensimmäinen pentue, josta meille kotiin jäi Mimmi.

Mimmille syntyi ensimmäinen pentue kesällä 2020, josta tyttärellemme muutti Maikki.

Maikki sai ensimmäiset omat pennut kesällä 2023, joista kotiin jäi uusin tulokkaamme Salli. Meillä on siis tällä hetkellä koiria neljässä sukupolvessa.

Meillä pennut syntyvät omassa makuuhuoneessaan eli meillä ei ole erillisiä kenneltiloja.

Pennut sosiaalistuvat toisiin koiriin ja perheen arkeen, mutta niillä on oma rauhallinen tilansa.

Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, sirutettuina, rekisteröitynä Suomen Kennelliittoon ja madotettuina. Kauppasopimus noudattaa Suomen Kennelliiton ohjeita.

Pentuja voi varata, mutta mielellämme tapaamme ostajaehdokkaan henkilökohtaisesti, jos mahdollista, ennen myyntipäätöksen tekemistä.

Terveisin,

Marja ja Jukka Kortesniemi


Uutiset

Pentuja vielä vapaana! (19.06.2023)
2.5. syntyneistä Maikin (Kivenkulman Elizabeth Taylor) ja Remun (Red Lovehunter's Eräpoika) pennuista vielä muutama tyttö etsii omaa kotiaan. Pentujen luovutus juhannusviikolla..

Pennut syntyneet 2.5.2023 (03.05.2023)
Iloisia uutisia Kivenkulmasta! Maikin ja Remun pennut ovat syntyneet tiistaina 2.5.  Pentuja syntyi 7 ihanaa tyttöä ja 1 valloittava poika. Maikki sekä pennut..

Pentuja toukokuussa 2023 (28.03.2023)
Kivenkulman Elizabeth Taylor eli kotoisammin Maikki (s. 17.08.2020) on astutettu maaliskuun alussa. Uroksena yhdistelmässä valloittava Red Lovehunter's Eräpoika..

11.07.2022  Pennut syntyneet 7.7.2022
22.05.2022  Pentuja heinäkuussa 2022
16.07.2021  Pennut syntyneet 11.7.2021